| |
|

1970-luvun alkupuolella Jussi Somppi ja hänen vaimonsa Maija
alkoivat mielimään tilalleen vellikelloa, koska
sellaista ei talossa vielä ollut. Jussi ei kuitenkaan onnistunut
etsinnöistään huolimatta löytämään kellonvalajaa
ja hän päätti koittaa valaa kellon itse. Pronssikellon valaminen
ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista, kun hän oli ensin
olettanut. Jussin oli haastateltava vanhoja valureita ja ongittava
tietoa kaikenlaisista valutöistä. Ja viimein monien epäonnistumisten
jälkeen kova työ alkoi tuottaa tulosta... Jussi jatkoi
kokeilujaan Maijan avustamana ja yhdessä he onnistuivat
valamaan monenlaisia taidokkaita pronssiesineitä. Pian tieto
tilan pronssivalutaidoista alkoi kiiriä ulkomaailmaankin
ja tuotteita alettiin kysellä ahkerasti. Vuonna 1975
Jussi ja Maija perustivat Kellovalimo J.Somppi -toiminimen.
Vuonna 2002 yritystä ryhtyivät jatkamaan perheen tytär Eeva
Somppi ja hänen aviomiehensä Juhani Kivioja, jotka olivat
jo vuosikausia olleet Jussin opissa. Yrityksen nimi muuttui
samalla Kellovalimo Somppi Ky: ksi. Uusi sukupolvi oli kiinnostunut
valamistaidon lisäksi päärakennuksen lähes tyhjillään
olevista suurista kellaritiloista - voitaisiinko ne hyödyntää
jotenkin? Miettimisen tuloksena kellojen rinnalla alettiin
valmistamaan viiniä ja tälle toiminnalle perustettiin
aputoiminimi Jussin Viini.
Tilan rakennuksilla on sopivasti myös alaan liittyvää perinnettä:
viinituvaksi valmistunut vanha päärakennus on perimätiedon
mukaan toiminut 1800-luvulla viinatehtaana Lapuan Haapakoskella.
Karhunmäkeen siirtymisen jälkeen rakennus toimi 1800-luvun
lopulla mm. krouvina.
Sodan ja Rauhan tie. Tilan
ohi kulkeva Sodan ja Rauhan tie perustuu Pohjanmaan erilaiseen,
rikkaaseen, dramaattiseenkin historiaan. Sen varrella voi
tutustua mm. Suuren Pohjan sodan (1700-21) viimeisen suuren
kenttätaistelun paikkaan ja useisiin Suomen sodan (1808-09)
taistelupaikkoihin, sekä aikakauden rauhan ajan tapahtumiin.
Näillä seuduilla on ratkottu suomalaisten, ruotsalaisten ja
venäläisten kohtaloita - ja tästä maaperästä löytyvät myös
vahvana elävän pohjalaisuuden juuret. Reitti kulkee kauneimmissa
jokivarsi- ja maaseutumaisemissa ja sen varrella voi tutustua
parhaimpaan pohjalaiseen kulttuuriperintöön. Omaleimaisella
rakennusperinteellä on merkittävä nähtävyysarvo, ja reitin
eri kohdissa löytyy runsaasti nähtävää ja koettavaa moneen
makuun.
Merenkurkun
historiamatkailuhanke on Interreg III A -rahoitteinen projekti,
joka rakentaa Sodan ja Rauhan tien viitoitukset, tuottaa reittimateriaalin
omatoimisesti liikkuville matkailijoille sekä ohjelmia ja
pakettivaihtoehtoja ryhmille. Kevääseen 2005 mennessä reitille
valmistuu opastuskeskukset Kuortaneelle ja IsoonKyröön, sekä
Västerbottenin puolelle Sävariin.
Lisätietoja hankkeesta:
taina.hautamaki@helsinki.fi
puh. 06-421 3328
Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus,
Seinäjoki.
|
|
 |
|